Mitä tunteiden kerroksellisuus kertoo itsenä olemisesta
Kehopsykoterapiassa autenttisuus ei tarkoita vain sitä, että ihminen ilmaisee tunteensa suoraan ja vilpittömästi. Tunteet ovat kerroksellisia, ja kaikki koettu tunne ei välttämättä ole välitön vastine elämistodellisuuteen.
Psykofyysisen psykoterapian näkökulmasta relationaalinen olemisemme ilmenee kehollisesti. Kehollisuus - tai oikeammin ruumiillisuus - muovautuu vuorovaikutuksessa: opimme, miten lähellä toista on turvallista olla, kuinka levollisesti tai varautuneesti toisen läsnä ollessa hengitetään, ja milloin esimerkiksi hartiat jännittyvät ja milloin ne palaavat levolliseen toimintavalmiuteen. Nämä eivät ole pelkkiä sisäsyntyisiä reagointitapoja, vaan merkityksellisissä yhteyksissä ja ihmissuhteissa opittuja valmiuksia olla maailmassa.
Kun tarkastelemme aitojen tai autenttisten tunteiden ilmaisua kehopsykoterapian näkökulmasta, tunteiden kokemuksellinen kerroksellisuus tulee ilmeiseksi. Neurotieteilijä ja psykologi Lisa Feldman-Barrettin mukaan affekti on kokemuksen perustaso: kehollinen tuntemisen sävy, joka homeostaattisesti säätyy miellyttävän ja epämiellyttävän (valenssi) sekä tyyntyneen että aktivoituneen jatkumoilla. Valenssia voidaan tällöin ajatella eräänlaisena organismitason, universaalina tulkintaresurssina – tapana, jolla suuntaudumme elämistilassamme kohti tai poispäin kokemuksista niiden koetun miellyttävyyden tai epämiellyttävyyden mukaan. Emootio on tästä kehkeytyvä varaus – eräänlainen affektiivisen tilan jäsennys, joka saa merkityksensä tilanteesta ja aiemmasta kokemuksesta. Se, mitä arjessa kutsumme tunteeksi, on usein juuri tämä emootion ja merkityksen yhteen kietoutunut muoto - koetun kognitiiviseen arvioon ja merkityksenantoon perustuva jäsennys, kuten "Olen iloinen".
Psykologit Lesley Greenberg ja Jeremy Safran puhuvat erilaisista tunnevasteiden kerrostumista. Autenttinen eli primaarinen adaptiivinen affekti on tilanteeseen suoraan liittyvä, usein kehollisesti välittyvä vaste, joka auttaa ihmistä suuntautumaan ympäristöönsä: pelko suojaa vaaralta, suru mahdollistaa menetyksen kohtaamisen ja suuttumus auttaa asettamaan rajoja. Sen rinnalla voi kuitenkin aktivoitua ehdollistunut emootio, joka on syntynyt aiempien kokemusten seurauksena ja voi aktivoitua nykytilanteessa, vaikka alkuperäinen uhka ei enää olisi läsnä. Tämän lisäksi tunnekokemus voi järjestyä toissijaiseksi tunteeksi, jossa esimerkiksi viha tai levottomuus peittää alleen haavoittuvampia tunteita, kuten surua tai pelkoa. Välineellisessä tunnevasteessa Greenbergin ja Safranin mukaan tunneilmaisulla on vuorovaikutuksellinen tarkoitus – se voi olla tapa vaikuttaa toiseen ihmiseen tai säädellä suhdetta toisiin.
Kun tätä jäsennystä tarkastellaan autenttisuuden näkökulmasta, käykin ilmeiseksi, että se, mikä ulospäin näyttäytyy epäautenttisuutena, voi joskus olla esimerkiksi toissijainen tai välineellinen tunnevaste, joka on opittu vuorovaikutuksessa, jossa se on palvellut aiemmin tärkeää selviytymistehtävää. Autenttisuus ei tällöin tarkoita jonkin alkuperäisen, muuttumattoman tunteen esiin kaivamista, vaan vähittäistä herkistymistä sille, kuinka merkityksellisissä yhteyksissä ja ihmissuhteissa opitut tunteet nousevat sekä välittömästä kokemuksesta, että rakentuvat elämishistorian suhteiden, oppimisen ja mukautumisen kerroksista.
Kehopsykoterapeuttisessa työskentelyssä tunteiston monitahoisuudelle herkistyminen tapahtuu usein kehollisen kokemuksen kautta. Hengityksen rytmissä, lihasten jännityksessä, liikkeen suunnassa tai pysähtymisessä voi vähitellen tulla näkyväksi se, miten ihminen on oppinut olemaan toisten kanssa – ja miten uusia tapoja olla suhteessa itseensä ja toisiin voi alkaa rakentua.
