Erään solmun ajatuksia elämästä
Jokunen vuosi sitten kävin HAM:ssa (Helsinki Art Museum) katsomassa Suurenmoinen sotku -näyttelyn. Näyttelytilan seinällä oli biologi Aura Raulon kirje museokävijöille. Tallensin kirjeen itselleni, sillä siihen kiteytyy jotain hyvin yleistä ja samalla jokaiselle meille omakohtaista elämästä ja sen tuomista muutoksesta. Raulo kirjoittaa: "[...]jatkuva muutos ei johdu mistään henkevistä tai yleisistä kasvuprosesseistamme, vaan ulkopuolisista, meidän välisistämme tahattomista ja ajoittain kaoottisistakin jakamisen prosesseista". Jaamme todellisuuden siihen välittömästi ja läpikotaisin uppoutuneena. Voidaan ajatella, että elämän perusainekset ovat elinkaarensa ajan ikään kuin vain lainassa kussakin havaitussa muodossa: ihmisessä, eläimissä ja kasveissa. Tämä ajatus muistuttaa kehopsykoterapian käsitettä "kehon järjestäytyminen". Sillä viitataan jatkuvaan muutosten virtaan, jossa jokainen meistä oman psykofyysisen olemuksensa myötä on. Tämä tapahtuu solutasolla, jatkuen aina koko kehon havaittuun elävyyteen. Kehon järjestäytymisen luomiseen osallistuu sekä kehon omat homeostaattiset tapahtumat, että myös kehon rajojen ulkopuoliset olosuhteet. Kehon järjestäytyminen on näin ollen eräänlaista jatkuvaa muovautumista elämysten ja kokemusten saattelemana.
Muutosten jatkuvuudesta huolimatta - tai ehkä juuri niiden ansiosta, eräitä keskeisiä kysymyksiä psykoterapiassa on pohtia minuutta, identiteettiä ja henkilökohtaisen elämän merkityksellisyyttä. Ihmisellä on kyky esittää tällaisia kysymyksiä tiettävästi ainoana tuntemanamme lajina maan päällä. Oman elämän erityisyyden pohtiminen on osa syvällistä itsereflektiota, ja pyrkimystämme ymmärtää oma paikkaamme maailmassa. Kuitenkin moni meistä tuntee muukalaisuutta ja vierautta muiden ihmisten keskellä. Välillä emme tunne edes itseämme, ja sitä myöden myöskään elämämme suuntaa – tunne siitä, että "olen hukassa", on hyvin yleinen ja kuvaa tätä epävarmuutta. Elämän merkityksen etsiminen ja oman identiteetin kirkastaminen näyttäytyykin jokseenkin jatkuvana prosessina, jossa koemme vuoroin yhteenkuuluvuutta, vuoroin erillisyyttä, mikä tekee itsen ymmärtämisestä ja elämän suunnan löytämisestä välillä niin haastavaa.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että halumme vimmaisesti etsiä ja pitää kiinni löytämästämme – olipa kyse omasta elämästämme, identiteetistämme tai maailmankatsomuksestamme – taustalla on pohjimmiltaan halu ymmärtää ja kokea yhteys. Raulo kirjoittaa: "Elämän muoto on verkko. Me olemme osa valtavaa monimutkaista verkkoa. Jos katsomme itseämme verkon osina, huomaamme, että jokainen meistä on solmu. Minä olen solmu, sinä olet solmu. Tämän erityisemmäksi ei kenenkään itseys tule." Olemme kukin osana suurempaa kokonaisuutta, jossa jokaisen elämän kokemus on yhtä tärkeä ja arvokas, mutta ei lopulta sen erityisempi kuin toistenkaan. Solmun identiteetti ei ole erillinen, vaan se on yhteydessä jokaiseen toiseen solmuun verkossa. Tällä tavoin voimme katsoa myös oman 'solmumme' yhteyttä osana laajempaa kokonaisuutta, ja kenties myös hieman lempeämmin havainnoida niitä tahattomia ja ajoittain kaoottisistakin jakamisen prosesseja.
