Järjellä vai tunteella… vaiko molemmilla?

Antiikin filosofit, kuten Platon ja Aristoteles, korostivat järjen merkitystä hyvän elämän tavoittelussa. Heidän mukaansa tunteet tulisi saattaa järkeilyn piiriin, sillä muutoin ne saattaisivat johtaa harhaan ja aiheuttaa kärsimystä. Keskiajalla kristinusko vahvisti tätä ajatusta, kun tunteet nähtiin usein syntisinä, jonka vuoksi ne tuli tukahduttaa. Valistuksen aikana järjen asema vahvistui entisestään, ja tunteet nähtiin epäluotettavina ja suoranaisesti rationaalisen ajattelun esteenä. Romantiikan aikakaudella tunteet kuitenkin palasivat kulttuuristen tuotteiden ja ajattelun keskeiseksi sisällöksi. Ajattelijat kuten Rousseau ja Goethe korostivat tunteiden, intuition ja yksilöllisen kokemuksen merkitystä. Tunteet nähtiin syvempänä ja aidompana tapana ymmärtää maailmaa.

Nykytieteen käsitys tästä vastakkainasettelusta on varsin kiinnostava. Tutkimusalat, kuten kognitiotiede ja affektiivinen neurotiede ovat osoittaneet, että järkeily ja tunteiden tunteminen eivät ole toisistaan erillisiä tapahtumia, vaan ne ovat erottamattomasti vuorovaikutuksessa keskenään. Päätöksenteko, oppiminen ja sosiaalinen vuorovaikutus perustuvat sekä loogiseen ajatteluun että emotionaaliseen arviointiin – järkeilyyn ja tunteiluun. Mielekäs elämä edellyttää sekä järjen että tunteiden huomioon ottamista. Kysymys "tunteella vaiko järjellä?" onkin harhaanjohtava, sillä tunteet ja järki toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Tutkimusten mukaan sekä tunneperäinen että järkiperäinen toiminta jakavat yhteisen perustan ja ovat usein erottamattomasti kytköksissä toisiinsa. Tässä muutamia keskeisiä perusteita nykykäsitykselle:

1. Aivot eivät ole jakautuneet selkeästi "tunnealueisiin" ja "järkialueisiin". Aivoissa ei ole erillisiä "tunteiden" ja "järjen" osastoja. Tunteet ja järkeilyksi kutsutut kognitiiviset prosessit ovat seurausta monimutkaisesta vuorovaikutuksesta eri aivoalueiden välillä. On esimerkiksi puhuttu niin kutsutusta "limbisestä järjestelmästä", joka juontaa juurensa 1900-luvun puolivälin teorioihin, erityisesti Paul MacLeanin kolmiaivoajatteluun (Triune brain). Näissä käsityksissä keskushermoston ajateltiin kehittyvän evolutiivisesti päällekkäisiin kerroksiin ja vaiheittain siten, että aivojen anatomista ja toiminnallista kokonaisuutta selittäisi evolutiivisesti erilaistuneet liskoaivot, limbinen järjestelmä ja neokorteksi. Tämä malli on nykytutkimuksen valossa kuitenkin liian yksinkertaistava. Aivot eivät kehity lineaarisesti, vaan ennemminkin kuin mosaiikki, jossa anatomisesti ja toiminnallisesti erillisinä näyttäytyvät alueet ovat vuorovaikutuksessa keskenään muuttuen ja muovautuen anatomisten reunaehtojensa rajoissa. Hermojärjestelmämme on nykytiedon valossa paljon verkottuneempi ja dynaamisempi systeemi kuin mitä aiemmin ajateltiin.

2. Antonio Damasion (myös kiistanalainen) "somaattisten markkereiden hypoteesi” (somatic marker -hypothesis). Neurotieteilijä Antonio Damasion mukaan tunteet toimivat eräänlaisina merkkeinä (somatic markers), jotka ohjaavat päätöksentekoa. Kuvitellaan, että olet tapaamassa uutta ihmistä, joka vaikuttaa ystävälliseltä, mutta jokin hänessä saa sinut tuntemaan olosi epämukavaksi. Et ehkä osaa heti sanoa, miksi, mutta kehossasi tuntuu pieni jännitys, tunnet olosi epävarmasti ja epämukavaksi tai vatsassa kiristää. Jutustelunne myötä olosi ei juurikaan helpota. Tapaamisen päätyttyä jäät ihmettelemään miksi niin mukavalta vaikuttanut ihminen sai sinussa näitä tuntemuksia aikaan. Myöhemmin ehkä tajuat, että hän muistuttaa käytökseltään jotakuta, joka on aiemmin kohdellut sinua huonosti. Kehosi on reagoinut ennen kuin mielesi on ehtinyt tietoisesti analysoida tilannetta. Voi myös olla, että tapaamisenne jälkeen havaitsit, että kohtaamasi ihmisen ystävällisyys ei kenties ollut niin vilpitöntä, autenttista tai aitoa, kuin miltä se ensikädessä vaikutti. Tällaisia Damasion mukaan ovat somaattiset markkerit: aiempi epämiellyttävä kokemus on luonut muistiedustuksen, joka tässä hetkessä ikään kuin varoittaa sinua aiemmin koetun kaltaisesta tilanteesta – vaikka et heti ymmärtäisikään miksi. Markkeri voi  suunnata sinua tekemään päätöksiä nopeammin ja joskus kenties tunnistamaan tai jopa välttämään vaarallisia tai epämiellyttäviä tilanteita. Se, kuinka tarkoituksenmukaisia ja ajantasaisia tällaisten markkereiden ohjausvaikutus on, edellyttää kokonaisvaltaisempaa tilannearviota. Voidaan todeta, että markkeri ei itsessään, kuten siihen liittyvät tunteetkaan ole vain "positiivisia" tai "negatiivisia".

3. Tunteet sisältävät aina kognitiivista arviota. Affektiivinen neurotiede on osoittanut, että tunteet eivät ole pelkästään irrationaalisia reaktioita, vaan ne sisältävät myös kognitiivisen arvioinnin tilanteesta. Esimerkiksi pelko ei ole vain tunne-elämys, vaan se perustuu arvioon siitä, että tilanne on uhkaava. Tämä arvio voi olla osittain tietoista prosessointia tilanteesta, mutta suurelta osin se tapahtuu usein ilman havaittua ”järkeilyä”. Tunteet ovat siis kognitiivisesti rikastettuja tapahtumia, ja ne sisältävät informaatiota ympäristöstä ja tuntijan omasta psykofysiologisesta tilasta. Tunteet (= emotionaalinen elämys + kognitiivinen arvio), vaikuttavat tarkkaavuuteen – sen suuntaamiseen, ohjaamiseen ja siirtyilyyn, muistiin ja ongelmanratkaisuun. Esimerkiksi miellyttäviä tunne-elämyksiä sisältävä mieliala voi lisätä luovuutta ja joustavuutta, kun taas stressi – epämiellyttävine tunne-elämyksineen, voi rajata huomion pääsääntöisesti asioihin, jotka vahvistavat arviota esimerkiksi tilanteen toivottomuudesta. Kumpikaan esimerkki ei sisällä sinänsä ”positiivisia” tai ”negatiivisia” tunteita. Sen sijaan nämä esimerkit ennemminkin jälleen osoittavat, että toisin kuin yleensä ajatellaan, affektien, emootioiden ja tunteiden vaikutus kognitioihin, on niiden tilannekohtaisen tarkoituksenmukaisuuden arvioissa ja yhteyksissä aikomusten mukaiseen toimintaan. Ihmiset eivät näin ollen tee päätöksiä puhtaasti rationaalisesti, vaan tunteet vaikuttavat aina toimintaamme, joko tietoisesti tai tiedostamatta, aivan kuten kognitiiviset arviot vastaavasti vaikuttavat tunteisiin. Esimerkiksi politiikassa, taloudellisessa päätöksenteossa – kuten sijoittamisessa, asunnon, auton hankintapäätöksessä tai arkipäiväisten valintojen äärellä, valinnan riskejä ja hyötyjä arvioidaan usein affektiivisen tilan avustamana, elämysarvoja painottaen sekä intuitiivisuuden, ”gut feelingin” tai niin kutsutun "perstuntuman" välittämää informaatiota kuulostellen.

4. Evolutiivinen näkökulma tunteisiin ja järkeilyyn. Molempia: tunteilua ja järkeilyä on siis tarvittu. Tunteet ja järki ovat evolutiivisessa tarkastelussa kehittyneet yhdessä, koska ne molemmat ovat tiloja, jotka tukevat selviytymistämme. Esimerkiksi pelko auttaa välttämään vaaroja, mutta järkiperäinen arviointi auttaa optimoimaan reaktioita ja suuntaamaan toimintaa tilanteen mukaan. Tunteet vaikuttavat myös muistin toimintaan, siihen mitä muistamme ja miten muistamme. Esimerkiksi voimakkaat tunne-elämykset saattavat luoda suhteellisen pysyviä muistiedustuksia, jotka suuntaavat jatkossa arvioita niihin liitettyjen esineiden, aistimusten, paikkojen, ihmisten ja eläinten miellyttävyydestä tai epämiellyttävyydestä. Näin esimerkiksi evolutiivisessa tarkastelussa on hyödyllistä, että meillä on somaattisten markkereiden hypoteesin kaltaisia jäsennyksiä, jotka tekevät ymmärrettäväksi, miten tunne-elämykset ja kehollistuneet tunnekokemukset suuntaavat toimintaamme. Esimerkiksi koettu ruokamyrkytys tai lievä allerginen reaktio saattaa saada meidät pysyvästi välttämään kyseisen, epämiellyttävän tilan aiheuttanutta ruoka-ainetta. Myös neurotieteen parissa tehdyt tutkimukset vahvistavat sen, että ilman emotionaalista ohjausta päätöksenteosta tulee ihmisen toiminnan kokonaisuutta tarkastellen epäkäytännöllistä ja epäoptimaalista, Kuten on havaittu historiallisista tapauskertomuksista, jotka kertovat neurologisista potilaista, kuten Phineas Gagesta.

5. "Keho ja aivot" tai "ruumis ja mieli" ovat todellisuudessa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Ihmisen toiminta on kokonaisvaltaista. Kognitiotiede ja affektiivinen neurotiede korostavat aivojen, koko hermojärjestelmän ja sen kohde-elinten välistä jatkuvaa vuorovaikutusta. Tunteet eivät ole vain aivojen eli keskushermoston sisäisiä tiloja, vaan ne heijastuvat hermojärjestelmän kokonaisuudessa myös kehon fysiologisiin muutoksiin, kuten sydämen sykkeeseen, hengitykseen ja lihasjänteyteen. Nämä fysiologiset muutokset voivat puolestaan vaikuttaa tunnekokemukseen ja kognitiivisiin prosesseihin. Ihmisen toiminta ei ole pelkästään joko tunteiden tai järjen ohjaamaa, vaan se on kokonaisvaltainen prosessi, jossa tunteet ja järki ovat erottamattomassa vuorovaikutuksessa. Päätökset ja valinnat perustuvat usein sekä tunteisiin että järkeen, ja niiden suhde voi vaihdella tilanteen mukaan. Kysymys "tunteella vaiko järjellä" onkin yksinkertaistava ja harhaanjohtava, sillä todellisuudessa tunteet ja järki toimivat yhdessä.