Ihminen on erottamaton osa elämistodellisuuttaan
Käytettiinpä psykofyysisen psykoterapian tai kehopsykoterapian menetelminä sitten mitä tahansa harjoitetta, niin menetelmien taustalla vaikuttaa - kuten monen psykoterapiaviitekehyksen historiasta voidaan jäljittää - humanistis-eksistentialistis-fenomenologiseen todellisuuskäsitykseen nojaava suhtautumistapa. Sen ydintä on ihmiskuva, jossa ihmisyyttä lähestytään kehotietoisena, relationaalisuuteen, ruumiillisuuden rajallisuuteen ja haavoittuvuuteen perustuvana, sekä jatkuvana muutosta tunnustelevana tapana olla olemassa niin suhteessa omaan lähiyhteisöön, viiteryhmiin, yhteiskuntaan kuin ympäristöön, yli lajirajojen.
Olemme maailmassa kehollisina tai olemukseltamme ruumiillisina eli elävinä, lihallisina, rajallisina ja haavoittuvaisina - ajassa ja suhteessa ympäröivään. Kaikki tietomme ja kokemuksemme perustuvat ruumiillisuuteen. Oikeammin tulisi puhua keho-mieli-yhteyden sijaan siitä, että minä olen yhtä kuin ruumiillisuuteni ja ruumiillisuuteni on minuuteni.
Olemme myös kehittyneet ympäröivän maailmasuhteemme ja oman elämistodellisuutemme myötä tarkoituksenmukaisiksi. Suhteellisen pysyvä käsitys minuudesta on kehys, joka ohjaa ja kannattelee elämistodellisuuttamme. Meillä on lisäksi suhteellisen vakiintunut käsitys toimintatavoista, jotka koemme tutuiksi ja turvallisiksi. Toimintatapamme ovat tarkoituksenmukaisia, mutta eivät aina ajantasaisia. Siksi on tärkeä kysyä "miten olen tullut minuksi?" tai "millä tavoin tämä toiminta on auttanut minua selviytymään?" Tavoillamme olla olemassa tai toimia on oma mielekkyytensä. Voimme tiedostaa oman toimintamme mielekkyyttä tutkimalla kognitiivisia merkityksenantoja, tilannekohtaisia tulkintoja, tunteita, ajatuksia ja hermostollisen vireystilamme suhdetta keho-mieli-kokonaisuuteen. Voimme myös kokeilla, tunnistaa ja tiedostaa vaihtoehtoisia keho-mieli-kokonaisuuden olemisentapoja.
Itsekäsityksemme muuttuu suhteessa ympäröivään ja sisäiseen koettuun todellisuuteen, ja tarvitsemme toisia ihmisiä ja ymmärryksen suhteestamme koko ekosysteemiin tullaksemme itse ihmisiksi. Kehopsykoterapiassa ihminen nähdään erottamattomana osana elämistodellisuutta. Kehopsykoterapeuttinen työskentely on kahdenvälistä suhdetta laajemman ymmärryksen tila. Suhtautumistapana kehopsykoterapia tarkastelee todellisuutta ja sen ilmiöitä, myös kärsimystä, pohtien sitä, kuinka ihminen voisi elää tarkoituksenmukaisemmin ja vastuullisemmin suhteissaan itseensä, lajitovereihinsa, muihin elollisiin ja elinympäristöönsä.
