Keho subjektina ja tapahtumana
Kehoa saatetaan arkiajattelussa kuvailla biologisena koneistona, jota voi mitata, tarkkailla, huoltaa tai muokata. Meille opetetaan jo varhain, että meillä on keho – ikään kuin se olisi hallinnassamme oleva erillinen kohde, jota voimme käyttää. Fyysinen keho ei kuitenkaan ole objekti. Keho on pikemminkin tapahtuma – jatkuva, muuttuva ja vuorovaikutuksessa syntyvä prosessi.
Keho ei ole jotakin, mitä omistamme, vaan jotain, joka olemme. Joka olemme maailmassa. Kaikki informaatio, josta osa jalostuu tiedoksi, on kehollistunutta tietoa. Ruumiillisuus on prosessi, joka ei koskaan ole valmis, vaan aina liikkeessä. Se muovautuu esimerkiksi elämänkokemusten, ympäristön, sosiaalisten suhteiden ja tunteiden kautta – kerrostuneena muistina, joka ei ole pelkkä muistin sisältö vaan sen tapahtumapaikka.
Keho on näin ymmärrettynä tapahtumallinen tila. Se ei ole staattinen, vaan avoin järjestelmä, joka resonoi ympäristön, toisten ihmisten ja kokijan sisäisten kokemusten kanssa. Jokainen tunne, ele, hengitys, katse ja kohtaaminen on tapahtuma, joka purkaa ja rakentaa – jättää jäljen. Keho ei ole pelkkä aistimusten vastaanottaja, vaan koetun aktiivinen muokkaaja, muodon vastaanottaja. Missä olemme, siinä ruumiillisuutemme on tekemässä meitä. Keho on läsnä jokaisessa valinnassa, lähentymisessä ja loitontumisessa.
Tämä muuttaa myös suhtautumistamme toipumiseen, muutokseen ja kasvuun. Kun keho ei ole objekti, sitä ei voi "palauttaa" ennalleen. Mutta jos se on tapahtuma, toipuminen tarkoittaa uudenlaisten tapahtumien mahdollistamista – ei entisen palauttamista, vaan uuden rakentumista. Toipuminen ei ole paluuta johonkin aikaisempaan tilaan, vaan kehkeytyvää ja olemuksellisesti aina keskeneräistä suuntautumista tulevaan. Kehon kuuntelu ei tällöin ole interventio, korjaustoimenpide, vaan suhtautumistapa – tapa olla yhteydessä siihen, mitä meissä liikkuu ja muuttuu.
Ruumiillisuus ei ole pelkästään biologinen tosiasia. Keho tapahtuu. Kun alamme suhtautua omaan olemassaoloomme ruumiillistuneena tapahtumisena, opimme ehkä myös elämään omassa keskeneräisyydessämme, inhimillisyydessämme.
Ehkä pystymme paremmin kuulemaan, mitä kokemuksemme kertoo juuri nyt – hengityksen rytmissä, lihasten jännityksessä, väsymyksen tai levon tarpeessa, pienessä liikkeessä, joka merkitsee informaation välittymistä siitä, mitä koemme, tunnemme ja tarvitsemme. Sinä Olet.
