Ajan ulottuvuudet ja muutoksen syklit
Olemme tottuneet ajattelemaan aikaa lineaarisena, suoraviivaisena etenemisenä, joka kulkee menneisyydestä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Mitä jos kuitenkin lähestyisimme aikaa syklisenä ilmiönä? Nimittäin monet ilmiöt toistuvat sykleittäin, kuten luonnon kiertokulku ja historian tapahtumat. Samoin esimerkiksi omat pyrkimyksemme muutoksiin ovat usein epälineaarisia – ne eivät etene suoraviivaisesti, vaan käyvät läpi kaaria, syklejä, kuohahduksia ja vaiheita.
Aika on itsessään käsite, joka kuitenkin auttaa jäsentämään todellisuutta. Fysiikassa sen avulla voidaan järjestää tapahtumat syiden ja seurausten mukaan. Psykologiassa ja filosofiassa taas aika näyttäytyy subjektiivisena kokemuksena: "odottavan aika on pitkä", "aika kiitää" tai "aika matelee". Vaikka arkipäivässä aikaa mitataankin kelloilla ja kalentereilla, on sen syvempi luonne pohjimmiltaan syklinen. Kaikilla elollisilla asioilla on alku ja loppu, mutta loppu ei ole koskaan todellinen päätepiste – se on ennemminkin osa jatkuvaa elonkierrosta, jossa alkuaineiden kierto maailmankaikkeudessa tuo elollisuutta uusiin muotoihin, yhä uudelleen ja uudelleen.
Erilaiset aikakäsitykset – sekä lineaariset että sykliset – vaikuttavat ratkaisevalla tavalla siihen, miten hahmotamme ja koemme muutoksen. Lineaarinen aikakäsitys voi saada askeleet taaksepäin tuntumaan epäonnistumisilta, kun taas syklinen näkökulma voi tarjota sekä armollisemman, että itse asiassa myös kaiken elollisen kattavalla tavalla, myös totuudenmukaisemman tavan tarkastella muutosta. Tavoitteellinen muutos ei etene suoraviivaisesti, vaan sisältää vaiheita, jotka saattavat näyttää toistolta tai jopa takapakilta. Syklinen näkökulma auttaa kuitenkin näkemään, että toistot, unohdetun muistaminen ja vaikkapa oman, totunnaiseksi muodostuneen reagoinnin tietoinen tarkastelu kerta toisensa jälkeen, ovat osa oman toiminnan säätelyä, uuden oppimista ja muutoksen syventymistä. Toisteisuus ei tässä ymmärryksessä ole pelkkää paikallaan pysymistä, vaan tarjoaa mahdollisuuden tunnustella tapahtumista ja toimintaa sekä muovata sitä ja antaa sen muovata itseä.
Ajan luonteen ymmärtäminen sekä lineaarisena että syklisenä voi muuttaa tapaamme suhtautua muutokseen. Sen sijaan, että näkisimme muutoksen yksisuuntaisena, etenevänä polkuna, voimme tarkastella sitä moniulotteisena kokonaisuutena, jossa menneisyyden opit, nykyhetken havainnot ja tulevaisuuden tavoitteet punoutuvat yhteen. Ajan erilaiset ulottuvuudet tarjoavat mahdollisuuden tarkastella todellisuutta joustavammin ja armollisemmin – jatkuvana syklinä, jossa jokainen vaihe, myös paluu, poikkeama, rönsy tai pysähdys, voi olla merkityksellinen osa kokonaisuutta.
